exittiedotekuva1

EXIT on suomalainen pop/rock -yhtye, joka tuo ikivanhaa evankeliumia tähän päivään.

Vuonna 1987 perustettu Exit-yhtye on soittanut näiden yli 20 vuoden aikana yhteensä noin 800 konserttia ja konserteissa on ollut kuulijoita pitkälti yli 300 000. Konserttimatkoja Exit on tehnyt Suomen lisäksi Eestiin, Saksaan, Ranskaan, Venäjälle, Ruotsiin, Unkariin ja Hollantiin.
Exit tunnetaan tarttuvista melodioistaan ja maanläheisistä teksteistään. Lauluissaan yhtye pyrkii tuomaan ikivanhan evankeliumin tämän ajan kielelle. Exitin musiikki soi yli kirkkokuntarajojen ja bändin yleisö muodostuu hyvin eri ikäisisitä kuulijoista.

Exit oli ensimmäisiä yhtyeitä Suomessa, jotka yhdistivät rockmusiikin ja
kristillisen sanoman. Monet yhtyeen kappaleista ovatkin olleet vuodesta toiseen suurimpia hittejä rippikouluissa ja päätyneet useisiin nuottikirjoihin.

Vuosien varrella kokoonpano on jonkin verran elänyt, mutta yhtyeen matkaa se ei ole hidastanut. Alkuperäisjäseniä ovat edelleen Pekka Simojoki, Matti Puttonen ja Timo Luoto.

EXIT on uransa aikana julkaissut 13 albumia ja niitä on myyty yhteensä jo yli 80 000 kappaletta.

EXIT LEVYT:

EXIT 1989
Kello käy 1990
Paljain jaloin 1992
Tänne saakka on tultu 1994
Writing the Wall 1995
Pellavaa ja purppuraa 1997
Keskeneräinen 1999
Karavaani kulkee 2002
Hymni 2003
Cecilia 2005
Sateen kohinaa 2007, (Suomen virallisen albumilistan 6. sija julkaisuviikolla)
Tienviittoja 2008, (Suomen virallisen albumilistan 5. sija julkaisuviikolla)
Armo tuli kylään 2010
1989-1999 (kokoelma) 2011

EXIT-yhtyeen kokoonpano:

- Pekka Simojoki, laulu
- Jari Levy, laulu ja koskettimet
- Matti Puttonen, laulu ja koskettimet
- Markku Perttilä, laulu ja kitara
- Jarkko Jouppi, kitara
- Timo Jouppi, basso
- Timo Luoto, rummut